Muistelua äidistäni

Äitini, syntyi vuonna 1932 Haapavedellä Matin ja Tyynen perheeseen. Heillä oli äitini lisäksi 5 veljestä. Hän oli ainoa tyttö perheessä, ja sen voi kuvitella, miten äitini vietti päivät poikien kanssa tehden samoja kujeita ja kolttosia kuin veljensä, hänestä tuli sisukas tyttö poikakatraassa. :)
Sitä sisua tarvittiinkin hänen elämässään.
Hän joutui luopumaan rakkaasta äidistään jo 9-vuotiaana. Hän kuoli raskausmyrkytykseen, pieni vauva mahassaan.
Matti-isä jäi hoitamaan katrastaan yksin, oli töissä hoitamassa vanhuksia paikallisessa vanhustenkodissa. Sotaan ei tarvinnut mennä.
Äitini sairaastui lapsihalvaukseen, eli polioon myöhemmin 11 vuotiaana. Viikon tajuttomana makasi ja ihme ja kumma hän selviytyi siitä hengissä. Mutta tauti vei liikuntakyvyn ja äitini joutui opettelemaan kävelemisen uudestaan, mutta sitkeänä tyttönä hän ei lannistunut, vaan meni taas poikien perässä ja leikeissä, käyttäen kainalosauvoja.
Matti sai uuden vaimon, ja äitini sai uuden äitipuolen, Iidan. Hän sai uuden naisenmallin ja ihanan ihmisen elämäänsä, jota paljon on muistellut meille.
Äitini sai rinnalleen isäni, ihanan kumppanin, puolison ja solmivat avioliiton -66 ja meitä lapsia syntyi kaikkiaan 7. Asuimme oulaisissa Honkapaavolassa.
Meidän elämäämme sattui 40v sitten sellainen pysähdys, jonka vielä muistan, kuin eilisen päivän. Salama sytytti kotiimme tulipalon, oli silloin heinäkuun 27 ja vanhempien oli tarkoitus lähteä silloin viikonlopuksi reissuun, ja olisimme jääneet kodinhoitajan kanssa kotiin, mutta äidille tuli sellainen aavistus, ettei he pysty isäni kanssa lähtemään reissuun, jos jotain tapahtuu ja he eivät ole kotona.
Aavistus kävi toteen.
Pääsimme jo jouluksi asumaan uuteen kotiin, isäni rakensi sen meille. Se oli meille kaikille ihana joululahja. Uusi koti. Vieläkin mieleeni tulee tapahtuma, kun ukonilma pauhaa ulkona, joskus tunnen jopa savun hajun nenässä ja sekin kammoksuttaa.
Tässä olen muistellut äitiäni ja lapsuuttani. Mutta äitini vanhuusajasta: Hänellä tuli kaikenlaisia vaivoja, mutta sitkeänä ja periksiantamattomana ihmisenä hän ei niistä pahemmin valittanut ja oli tyytyväinen elämäänsä. Isäni oli äitini omaishoitajana. Ja tietenkin välillä se otti lujille, omaa aikaa jäi vähän. Dementia vaivasi äitiäni, ja silloin tuntui itsestäni, että teen jonkinlaista luopumista hänestä, ei muistanut lähiajan tapahtumia, mutta onneksi muisti vielä meidät. Ei voinut enää kertoa hänelle kovin syvällisiä asioita, kun tiesi, ettei hän niitä kauaa muista, mutta ne vanhat ajat hän muisti selvästi. Loppuaikana kovasti vanhempiaan muisteli ja heistä unia näki.
Viimeisenä viikkona äitini sairasvuoteella sain kokea sen, miten olin luopumassa äidistäni, maallista majaa purettiin, äitini oli valmis lähtemään, tähyili sinne kauas, taivaankotiin.
Maaliskuisena sunnuntain aamuna äitini noutaja tuli hänet noutamaan, hän sai nukkua onnellisena, mutta meille omaisille jäi suuri suru ja ikävä.
Hautajaiset vietettiin maaliskuussa, hyvin kirpeä tuuli puhalsi, mutta aurinko paistoi ihanasti, jopa lämmitti meitä. Joutsenet, ne äidin lempilinnut heittivät taivaalla kiekkoa ja olivat meidän mukana saattamassa rakkaan äidimme haudanlepoon, odottamaan ylösnousemuksen ihanaa aamua.
Meille jäi suunnaton ikävä rakasta äitiämme. Suru on muuttanut muotoon, ja suuri ikävä ja kaipaus on tilalla, joka ei varmaan koskaan katoa.
Rakasta äitini muistelen
---saara--

Leipomapäivä

Tänään oli aamulla just sopiva päivä alkaa leipomaan. Tein sata kaurasämpylää ja pellillisen puolukkapiirakkaa.
Tekeminen ja touhuaminen on parasta terapiaa. :)

Lapset muuttavat pois kotoa

Katselin perääsi, kun lähdit pois, toiseen maahan kokeilemaan siipiäsi. Toivon, että saat siellä tarpeeksi hyviä kokemuksia elämääsi, hyviä kokemuksia. Itku silmässä hyvästelin, tulet takaisin jouluna. Ajattelin, siihen on vielä pitkä aika, mutta aika rientää nopeaa, ja tulet takaisin, paljon ihania kokemuksia repussasi. Sitä se elämä on, synnytin, kasvatan, niillä taidoilla, mitä minulla on, enempää en voi itseltäni vaatia. Jokaisen lapsen on kuljettava omat polkunsa, voin vain toivoa, että elämä ei liikaa kolhi ja toivon onnea ja siunausta poluillenne, missä lie ne kulkeepi.

Näitä ajatuksia näin varhain aamulla kirjoittelen, kun tytär menee au-pairiksi Ruotsiin, vastassa on ihana veljeni perhe ja uskon ja luotan, että siellä on hyvä vartuttaa kokemuksia. Niitähän sitä nuorelle tulee, joka uskaltaa irrottautua kodista.

Tässä vielä runo tähän loppuun :)

Kaikkea hyvää sinulle,

joka olet lähdössä matkaan.

Kaikkea hyvää sinulle,

joka seisot tienhaarassa

ja mietit, mihin suuntaan kääntyä.

Kaikkea hyvää sinulle, 

joka vielä emmit, uskallatko ottaa

ensimmäisen askelen.

Ympäröiköön sinut hyvyys,

joka on unelmiasi suurempi.

Hoitakoon sinua rakkaus,

joka on pettymyksiäsi syvempi.

Kantakoon sinua hellyys, 

joka kestää pimeimmätkin hetkesi.

Anna-Mari Kaskinen

Vanhojen muistelua

Tämä viikko on mennyt kyllä monenlaisissa tuntemisissa. Alkuviikolla tuli suruviestejä vanhojen sukulaisten poismenosta. Sen kyllä ymmärtää tavallaan, kun ihminen tulee vanhaksi ja sairauksia tulee enempi, niin elämä ei ole aina helppoa, ja ehkä jo joku toivookin täältä pois pääsemistä.

Eilen, kun aurinko paistoi, niin teki mieleni tehdä ulkotöitä. Leikkasin nurmikkoa ja sitä meillä riittää. Muistiini palautui vanha Saara-mummuni, hän kuoli 83-vuotiaana. Kesällä v.83 saimme kuulla, että hän oli nukkunut pois. Hän oli ihana ruttuinen ja pehmeäkätinen ihminen, iloinen ja toisista ihmisistä välittävä. Koulusta tullessa poikkesimme hänen luo ja joskus antoi markan kouraan, että sai ostaa Antin kioskista karkkia. Vikkelät oli jalat hänellä, puolijuoksua tuli meille aina kylään.
Supermummuksi häntä kutsuttiin, kun hän eräänä kesänä istahti kaivon kannelle, jossa oli kantena vain styroksi levy, mutta onneksi setäni sai mummua nilkoista kiinni, niin hän ei ihan hukkunut sinne kaivoon, pienellä naarmulla päässä hän selviytyi siitä. Mutka sairaalassa ja illalla jo ikkunan pesuun.
Sellainen hän oli. :)

Itse olen jo yhden pojan mummu ja toivonkin, että sitten itse vanhana mummuna olisin pidetty ja mielellään tultaisiin luokseni ja sitten joskus muisteltaisiin vanhaa Saara-mummoa :)

Tällaisia mietteitä tällä kertaa :)

tämä kuva on lainattu netistä, ei ole itse otettu

kotieläimemme

Tässä kuvia meillä asuvista kotieläimistä:)

Koira-Netta 4v, kissat Anssi(pörröinen) 2v, Eikka 2v, kani Töpö 2v.

keittiöstä

Tällaisen vitriinikaapin mieheni teki vanhasta ikkunasta. Tykkään laittaa keittiöömme erilaisia kukka-asetelmia ja tuoreita kukkia, ollaanhan siellä aika paljon päivästä :)

Kodin sydän, paikka,jossa aika paljon aikaa vietetään ja siellä saa ravintoa ja jossa vaihdetaan kuulumisia, on keittiö :)

Olemme asuneet jouluun tässä meidän kodissamme 24v. Itseäni alkoi jo kyllästyttää keittiön kaapit ja halusin niihin vähän vaihtelua. Olen selaillut kaikenlaisia sisustuslehtejä ja niistä noukkinut vinkkejä keittiöömme... Saan inspiraatiota, kun vähän aikaa istun sohvalla ja katselen ympärille ja sitten ponkaisen pystyyn ja alan tekemään :)

Niin kuin talvella, kun ulkona ei oikein viitsinyt olla, niin sainpa inspiraation laittaa keittiöömme jotain uutta....irrotin oveja pois ja laitoin vanhoja lakanoita tilalle, ja eräänä päivänä sitten, kun mieheni tuli töistä, niin yllätys odotti kotona, ovet olivat poissa ja tilalla avonaisia hyllyjä ja niihin laitoin lasipurkkeja, kun ei oikein viitsinyt näyttää vieraille pusseissa olevia ryynejä ja jauhoja, vaan kauniita lasipurkkeja, joissa oli jauhot ja ryynit.

Tässä kuvia meidän keittiöstämme :)

Tavallista arkea lasten kanssa

Tänään en oikeastaan ole mitään saanut aikaiseksi, muuta kuin ollut lasteni kanssa, ollaan ulkoiltu, viety kolme tyttöä siskon tykö yökylään. Meneehän se päivä näinkin, ottaen rennosti. Onneksi tuo aurinko on hellinyt meitä, eikä pahemmasti ole satanutkaan.

Rauhoittuminen

Moni ihmettelee sitä, miten jaksan näin ison perheen keskellä ja teen paljon kaikenlaista, mutta kehoni ja kroppani vaatii aika ajoin tietenkin rauhoittumista, ja yksin oloa. Kuuntelen itseäni ja kun tuntuu sille, että nyt haluan rauhoittua, niin menen yksin tämän paikan äärelle, joka on takapihallani. Sain tämän patsaan tänä kesänä, siinä voin muistella rakasta äitiäni, joka nukkui pois viime vuoden maaliskuussa. Hän myös rakasti kukkia ja puutarhan hoitoa <3.

Käsitöitä

Tänä kesänä on ollut sateisia ja viileitä päiviä, joten olen viihtynyt sisällä käsitöiden parissa. Olen tehnyt erilaisia tilda-enkeleitä ja pehmoeläimiä. Osa niistä on muuttanut jo uusiin koteihin ja osa vielä on lastemme ilona.

Tässäpä kuvia niistä :)

Betonityöt

Olen hurahtanut tänä kesänä tekemään betonista kaikenlaista kivaa juttua, betonisia kukkaruukkuja, saappaat ja viimeisiä töitäni ovat pihalaatat. Näihin olen jäänyt koukkuun. Niissä aika kivasti vierähtää ja samalla saa kuntosalia, kun käsin tekee betonijauheesta ja vedestä betoniseosta.
Tässä muutamia kuvia töistäni. :)

Ensimmäinen postaukseni

Vihdoin ja viimein sain tämän blogini tehtyä, kiitos siitä kuuluu tytöilleni kannustuksesta.
Perheeseeni kuuluu paljon lapsia, mieheni, koira, pari kissaa ja kani. Kodissamme on paljon elämää ja vilskettä ja touhua. Olen ollut kotiäitinä jo 24 vuotta ja nuorimmainen on vuoden ikäinen.
Harrastukset ovat käsityöt, puutarha ja kodin sisustaminen. Värkkään kaikenlaista kivaa aina, kun kodin- ja lastenhoidolta ehdin, virkkaan, kudon ja ompelen, tunnit eivät tahdo oikein päivässä aina riittää, toki osaan myös rentoutuakin :) hyvä lehti ja karl fazerin sininen, niiden parissa viihdyn.